RAKASTAN ELÄMÄÄ,SE TOI MINULLE SINUT.

Meillä on tänään hääpäivä. Kaksivuotis sellainen <3

Mieheni varasi viime vkolla sunnuntaille pöydän ravintolasta,Frans ja Emiliestä. Ihanaa,päästään KAHDESTAAN syömään!. Valmiiseen pöytään. Saadaan syödä rauhassa.Kukaan ei riitele,ei kaada maitolaseja,ei sählää ja häslää.       

Lauseet ei ala.-En se mää ollu! -Miks tässä on sipulia ja porkkanaa? -En syö!

Ei ainakaan meidän pöydässä:D :D

 

 

            Kipu saa sydämeni pysähtymään,vereni seisahtumaan.

            Olen eksynyt,kadoksissa ilman sinua.

            Lupaa että rakastat minua vielä kun aurinko nousee

            ja kaupunki herää.

                                                                     -emt-

                        

                                

 

Aina ei käy niin kuin suunnitellaan. Elämässä mikään ei ole varmaa. Kaikki voi pysähtyä hetkessä.

 

 

Perjantaina se jokin sitten tapahtui mitä olemme pelänneet. Meidän kotikaupungissamme. Se jokin riisti kahdelta ihmiseltä elämän,silmänräpäyksessä.Haavoitti montaa muuta. Omaisten maailma mureni sekunneissa. Elämän eheyttämiseen menee koko loppuelämä. Ilosta ja arjesta tulikin surua,epätoivoa,kyyneleitä ja paljon kysymyksiä. Niin paljon kuin tämä koskettaa itseäni,en osaa edes kuvitella miten paljon sattuu uhreja ja heidän läheisiään <3. 

Turvallisuudentunteeseen tuli sielun täyttävä aukko.

 

Meidän piti ensin perua pöytävaraus..Se ei enään tuntunutkaan niin tärkeältä. Päätimme kuitenkin mennä.Istuimme ikkunapaikalla,katselimme torille.Olimme hiljaa mutta ajatuksemme olivat samanlaisia ja samassa paikassa.

Emme tunne pelkoa,vaan surua. Syvää ja pohjatonta surua.

Kävimme torilla viemässä ruusun. Ihmisiä oli paljon mutta hiljaisuus ja suru oli käsin kosketeltavaa.Suru yhdistää,sanoja ei tarvittu.

Se mitä itse tunsimme,näkyi muiden ihmisten kasvoilla.

Jotkut kysyvät ja ihmettelevät miten asia koskettaa minua näin paljon? Maailmalla kun tapahtuu koko ajan samanlaista.Enkö sure heidän puolestaan? Tietysti suren. Ne on kamalia asioita ja ihmishenki on aivan yhtä tärkeä,on se sitten Suomessa ,Ranskassa tai Afrikassa!!!!

Tämä suru koskettaa eri tavalla koska se tuli lähemmäs. Verta vuodatettiin niillä kaduilla joissa kuljin itse lapsena. Samoilla kaduilla missä olen tallannut tuhansia kertoja nuoruudessani.Samoilla kaduilla missä nyt kuljen omien lasteni kanssa.Samoilla kaduilla kulkee minulle rakkaita ihmisiä. Samoilla kaduilla kulutan kenkiäni toivottavasti vielä tulevaisuudessakin...

Jokaisella on lupa surra. Toiset kokee asiat ja kokemukset raskaammin Heillä on siihen täysi oikeus. Kukin suree ja käsittelee asioita tavallaan. Siinä kohtaa on aivan turhaa vähätellä tai arvostella. Suru ei sillä lopu.

 

Elämän esirippu laskee,syntyy paljon tuskaa ja kyyneleitä.Näytös on ohi.

               

 

 

Tänään koitetaan mennä arkisissa asioissa kohti uutta viikkoa. Pikkuhiljaa ajatukset siirtyvät toisaalle.

Toivotamme sydämestämme voimia uhreille,omaisille ja läheisille. Kiitos pelastushenkilökunnalle,auttajille sekä kaikille myötäeläjille <3 <3 <3

 

Rakkaudella

                    

                                                                                                                                                           -Katja-